Kattelin tossa Vain Elämää näin sunnuntai aamuni ratoksi. Siinä keskusteltiin ystävyydestä, ja jotenkin se aihe kolahti muhun niin et nyt on aika jälleen päivittää tätä blogia. Ennenkuin aloitan, täytyykin pohtia ääneen että onko tätä blogia/blogeja tarkoitus päivittää tyyliin joka pvä? Luen paria blogia aika säännöllisesti ja aina ne kirjoittajat aloittaa pyytämällä anteeksi etteivät ole ehtineet kirjoittaa taas pariin pvään. Ei kai tätä ole kirjoitettava joka pvä vaikkei olis mitään asiaa? Emt, itse katon asian niin et kun on tarve kirjoittaa ja mielessä on oikeasti joku aihekin, niin sit kirjoitan. Mitään diibadaabaa en näe syytä tänne kirjoittaa. Mä teen sitä jo Facebookissa ja tää blogi on oikeastaan mua itseäni varten. Lähinnä oman pääni selvittämistä. Mut sitten, aiheeseen.  Ystävät ja ystävyys.

Mun elämään on ystävyys kuulunut aina vahvasti. Leikkikentältä murrosiän läpi tähän pvään. Jotkut ovat pysyneet mun messissä jo kohta 20vuotta. Jotkut ovat ikävä kyllä jääneet joko pois kyydistä tai ainakin kävelemme osittain eri teitä tänä pvänä. Mun vanhimmat ystäväni ovat Samir ja Jari. Heidät olen tuntenut ihan ekoilta luokilta asti. Itseasiassa molempiin olen tutustunut hieman kyseenalaisesti. Samir hakkas mut 6-vuotiaana koska olin fiksuna sällinä haukkunut häntä "neekeriksi" :D Siedinkin saada köniini. Sit melkein Jarin kanssa sama juttu. Meil oli usein leikkitappeluita ala-asteella, Jarin isä (Teuvo, maailman rauhallisin puheääni) ei oikein pitänyt niitä mustelmia kauheen hauskana juttuna joten asia tuotiin esille ja Jarin kanssa lopulta halattiin ja sovittiin että jatkossa tapellaan vähän rauhallisemmin.

Yläasteella tuli Santtu kuvioihin. Santulla ja muilla oli aika vahvasto räppivaihe menossa. Joten mä lähdin kans messiin siihen juttuun. Ekat kännit vedinkin lökäpöksyissä iso, musta tussi taskussani. Santun, kuten Jarinkin kanssa mulla löytyi heti semmonen yhteys. Todella erilainen keskenään kylläkin. Siitäon kertonut se että kolmestaan me ei tavallaan synkronoida yhteen ihan 100%. Santtu ja Jari ovat kuitenkin niin erilaisia, ja mä jotain siltä väliltä. Santun kanssa me perustettiin bändi ja ollaan koettune kuprut elämässä mut aina toisiaan vähästä auttaen. Jarin kanssa mulla on aina ollut hauskaa kritisoida ihmisten käyttäytymismalleja, käyty vuosia Fortessa ja aiheutettu pahennusta ja jopa ihailua, semmosel tavalla et me ei hävetty ikinä pistää itteämme likoon täysillä. Nuo kaksi ihmistä ovat mun elämäni tärkeimmät ystäväni.

Aika ja elämä ottaa kuitenkin omansa. Ja lopulta se Forten pilkku koittaa. Lopulta hauskat sunnuntaikännit muuttuu alkoholismiksi. Joskus tajuaa olleensa toiselle vain hetkellinen kaveri joka sattui sopimaan toisen sen hetkiseen elämään. Oon tässä lapsen syntymän jälkeen kattonut paljon asioita menneisyydestä ja sovittanut niitä palasia tähän pvään. Jotkut palaset sopii yhä, jotkut palaset ovat kadonneet kokonaan. Joitain palasia en saa enää majtumaan. 

Mua välillä käy kateeksi mun veljeni kaveriporukka. Ne ukot ovat kaikki neljäkymppisiä perheiden isiä mutta se 10-20 henkilön ydinporukka pitää yhä yhtä. Monta kertaa vuodessa. Ja lapset ja asuntolainat ei ole vienyt sitä veljeyden tunnetta siitä pois, vuodet vain ovat vahvistaneet porukan tiiviyttä.  Omassa elämässäoon huomannut et mitä enemmän vuosia tulee, sitä pienemmäksi kaveriporukka muuttuu. Jotkut löytää uuden elämän, jotkut syrjäytyy parisuhteen löydettyään kämppänsä sisälle ja ulostautuvat pari kertaa vuodessa sieltä vain lähtiäkseen kympin aikaa illalla kotiiin. Joidenkin tiet ja elämänfilosofiat ei yksinkertaisesti enää kohtaa. Vuodet muuttaa.  Sitten on se pahin optio. Ystävä jonka haluat pitää. Mutta jota et pysty enää katsomaan koska et vaan enää voi allekirjoittaa tuon ihmisen edesottamuksia. Mulle on käynyt tässä vuoden aikana niin. 

Tän ihmisen elämä on luisunut alaspäin jo monta vuotta. Milloin ero sai tarttuu pulloon, milloin työttömyys ja milloin mikäkin. Mut mä luulen et se demoni, alkoholismi ja siitä seuraava masennus ovat olleet hänessä aina. Ihan geeneissä asti.  Kasvatuksensa tulos, joku tutkija voisi sanoa. Ja sitten kun elämä potkii tarpeeksi, ei löydy enää tarmoa yrittää. Mä olen pari vuotta katsonut miten älykkäästä ja uskollisesta ystävästä on tullu alkoholisti, katkera ja selkärangaton ihminen. Aina vähän vässykkä hän on ollut hoitamaan asioitaan mut nyt tuntuu luovuttamisen ajan koittaneen. Nyt on aika viimeiseen tiimaan. Mä olen tehnyt uskoakseni lähes kaiken minkä voin auttaakseni mut nyt mä olen nostanut kädet pystyyn. Mä en pysty auttaa. Ja mä olen myös itsekäs. Mulla on lapsi ja parisuhde, työ jne. Mä en aio enää keskittää voimavarojani negatiivisuuteen. Olen kirjoittanut päässäni jo vastuuvapautus lomakkeen, ystäväni tietää mun kannan. Mä olen kyllästynyt keräämään negatiivistä energiaa ympärilleni ja jossain kohtaa ystävyys on punnittava. Aivan kuten parisuhdekin, siinä tulee kysyä itseltään ; Saako tuo ihminen minut enemmän hymyilemään vai surulliseksi? Mä olen väsynyt tuntemaan huonoa omatuntoa siitä että mullavei mene kaikki päin persettä, ja mä olen saanut joitain hyviäkin asioita elämässäni. Joidenkin ihmisten ajatusmaailma kun tuntuu olevan välillä se että "Sä olet hyvä ystävä jos sullakin menee huonosti ja kuset suhteesi, ja unohdat vastuusi lapsestasi". Mä tiedän ettei nää ihmiset tarkoita oikeasti sitä noin, mutta kännisen ajatusmaailma on katkera. He kokevat itsensä hylätyksi jos kaveri ei ihan enää samoa samoissa metsissä. 

Silti en voi hylätä ystävääni. En voi olla välittämättä. Mutta koska mun vierellä nukkuu mun elämän tärkein ihminen, 6-viikkoinen tyttö, mun on tehtävä valintoja. Ystävät ovat elämäni suola. Jotta voi olla hyvä mies naiselleen ja hyvä isä tyttärelleen, on punnittava myös ympäristöään. En ole parempi kuitenkaan kuin kukaan muukaan. Mun alamäkeni elämässä on muuttunut tällä hetkellä vain nousujohteiseksi. Kyl täältä varmasti alas tullaan viel, koska elämä ei anna sun kuitenkaan päättää yksin siitä, mitä se tarjoaa. Siinä on aina muuttujia mukana, joihin sä et voi vaikuttaa. 

Mä olen kiitollinen ja tajuan nykyään todella ystävien arvon. Se ei ole itsestäänselvää et joku pysyy elämässäsi, varsinkin huonoina ja kyllä, hyvinä hetkinäsi. Tasaisen harmaina hetkinä on helppo olla ystävä. Mut toisen alamäkeä ei oo helppo katsoo, ja joskus kun tulee tiensä päähän, on hyväksyttävä ettei voi auttaa toista ja oltava itsekäs ja tehtävä valintoja. Onko tuolla ihmisellä enää mitään annettavaa Sinulle? Toisen ylämäkeä katsoessa on pyrittävä olemaan onnellinen toisen puolesta, sen sijaan jos katkeruus toisen hyvästä elämästä nostaa päätään, on peiliinkatsomisen paikka. Ihmiset jotka ovat katkeria sinun positiivisista asioistasi, eivät ooe ystäviäsi. Ainakaan sillä hetkellä. Ystävät, elämän suola. Vaikka vuosien edetessä väki vähenee ja useimmat baarifrendit ovatkin jääneet, niin te jotka olette olemassa, myö rakastan teitä. Teillä on mun nroni toiv yhä tallessa. Ja kyllähän niitä uusia ihmisiä on siunaantunut elämään, mm. Parisuhteeni kautta. Eli jotain se ottaa, niin jotain se antaa. Toivon että mun ystävyys teille kestää myös sen ettei Forteen enää saa mua lähtemään joka vkl. 

Olen nyt lässyttänyt parit viime kirjoitukset vauvajutuista, joten tällä kertaa meinasin yrittää ottaa jotain kantaa ns.sivistyneempiin asioihin. Tarkalleen ottaen Suomeen ja sen asioista päättäviin elimiin. Täytyy lisätä ennenkuin aloitan lyhyen messuamisen epäkohdista,  tuon esille kuitenkin yhden seikan, joka on hyvä pitää mielessä jos tätä luet: MINÄ EN TODELLAKAAN OLE MITENKÄÄN NÄISTÄ ASIOISTA FAKTATIETOJA SYLKEVÄ YHTEISKUNNAN KRITISOIJA VAAN LÄHINNÄ MUTU-TUNTUMALTA KIRJOITTAVA DUUNARI. Eli jos tuleva teksti ei ole rakentavan kriittistä ja tarpeeksi faktaa tarjoavaa tekstiä, niin voe voe. Tää juntti nyt vähän avautuu vaan.

Suomi on hyvinvointivaltio erilaisten tutkimusten mukaan. Totta on se että Suomessa harva joutuu näkemään oikeasti nälkää, jollei itse ole asioitaan mokannut. Silti tämä yhteiskunta välistä oksettaa minua. Miksi? No syitä on aika monia ja enpä nyt jaksa jokaista syytä alkaa erittelemään ja perustelemaan sen tarkemmin, niin käytän ranskalaisis viivoja apunani. Se on selkeää ja jokainen voi itse niistä lähteä erittelemään tarkemmin juttuja jos haluaa.  Nämä asiat (ainakin) etovat minua Suomenmaassa vuonna 2014:

-Tätä maata pyörittää porvarikapitalistit, jotka rikkovat lakeja oman etunsa vuoksi ja pelkän ahneutensa. 

-Kansanedustajamme ovat joko Kokoomuslaisia juppeja, kultalusikka huoranpenikoita jotka valehtelevat kansalle päin naamaa, nauttivat kohtuuttoman suuria liksoja ja verohelpotuksia. He ovat epäammattimaisia. Kokkareita vastassa meillä on jotsin vitun teko-vihreitä pikkuporvareita ja teko-vasureita, jotka myyvät periaatteitaan halvemmalla kuin Juudas Iskariot. Ja sit meillä on perusuomalaiset, joiden jotkut järkevätkin ajatukset kusee heidän juntit jäsenensä, jotka eivät ilmeisesti tiedä että isänmaallisuus ei tarkoita samaa kuin rasismi. 

- Suomi ulkoistaa kaiken, koska halvempaa on mukavempi maksaa. Samaan aikaa nuoria kehotetaan opiskelmaan ja hankkimaan hyvä työ. On se sit vitun hienoa kun 30vuotias , ittensä ylipäteväksi opiskellut maisteri hakee fattast rahaa koska kehdannut pyytää arvonsa mukaista palkkaa (edes about sinnepäin) ja hänen duuninsa tulee tekee vuokratyöläinen Baltian maista. 

-Työhön hakevan tulee olla nuori, koulutettu ja omata vähintään 5vuoden työkokemus. Tota mikä vika nois kriteereis on paitsi et ne on mahdoton yhtälö? 

-Yritysten laskutus pienenee kokoajan, nimenomaan pienten, yksityisten yritysten.  Tästä seuraa se et työnteko ei kannata pienyrittäjillä. Seuraus: konkurssi, alkoholismi, avioero ja vatsahaava. Isi oli luuseri , tulee lapsien suusta haudalla.

-Haista vittu-kurssit. 9e pvässä tulee liksaa 8tunnin duunista. Kiitti hei! Työllistymismahdollisuus on sama niissä työharjoitteluissa kuin se et Neumann oppis joskus viel oikeasti laulamaan. Mitä vitun motivaatiota ihminen saa kun kuuntelee jonkun yltiöpositiivin hipin vittuilua siitä miten olis kannattanut 16vuotiaana vähän miettiä mitä tekee elämällään?

- Suomen kansa. Koska ilmeisesti me vitun ääliöt äänestämme kerta toisensa jälkeen nuo duunareita halveksivat jupit sinne kärkeen. Ellei kyseessä ole joku salaliitto niis ääntenlaskussa tjtn. Kaikki ihmettelee miksi joku Kokoomus hallitsee, ollaanko me niin tyhmiä sitten et me nähdään jonku vitun Stubbin vaalikampanja ja uskotaan sillä hetkellä mitä se suomenruotsalainenporvari valehtelee ja sitten taas pällistellään kiroten kun vituiksi menee.  

-Kansanäänestysten tulisi olla sitovia, mitä vitun järkeä niissä muuten on? Jengi kerää 50000 nimeä adressiin joilla pyyhitään persettä ja kääritään kermaperse takas torkkupeittoihin. Ei midist, eläkeikä ylös vaan! Kyl te varmaan jaksatte vetää taxirallia eri ravintoloissa ja käydä kerran kuukaudessa työpisteellä morottamas Stubbia. Mä en tiedä pystynkö mä kävelemään 50vuotiaana nykyistä työtäni tehden. Mut vitut siitä, mä tienaan vaan sen 2000e kuussa ja kuuntelen rokkia.

Alkoi mennä jo kiihkoiluks ja asiasisältö meni paahtoamiseksi, joten jätetään tähän tällä kertaa. Mä rakastan maatani mut mä ymmärrän niitä helvetin hyvin, jotka täältä on paremmile vesille lähtenyt toiveenaan oikeasti mahdollisuus itse vaikuttaa maasi asioihin tms hippipaskaa. Kyl muö asiat hyvinkin on, tyttö nukkuu äitinsä kanssa, vaikka tuskin kauan kun pitää ruveta syöttää ja mul nyt toistaseks on töitä ja kyl mul varaa joskus on ottaa ne kuuluisat pari saunaolutta. Jatketaan ens kerralla. Ajattelin käsitellä mun elämääni kuuluvia tai kuuluneita ystäviä ja yhteisiä hetkiä vuosien varrelta.  Peku on homo.

Tuo kryptinen koodi tuossa otsikossa selittää oleellisimmat ja samalla se ei selitä yhtään mitään. Nuo numerot eivät selitä sitä tunnetta, sitä myrskyä ja roihuavaa rakkautta joka minussa syntyi noiden numeroiden saattelemana.

En ole hetkeen ehtinyt tänne kirjoitella, tietyistä syistä. Eritoten noista numeroihin liittyvistä syistä. Tuosta päivästä ,jona minun ja Essin maailma muuttui. Tuona päivänä syntyi meidän tyttäremme.

Tästä kirjoituksesta voi tulla pitkä joten turvavyöt kiinni jos meinaat lukea koko plogin. Toivon että tekisit niin,  jos kerrab olet jo vaivautunut avaamaan tän sivun. 

Torstai 10.9.2014 klo 21.00: Tulen R-kioskilta jäätelöpaketti mukanani.  Essi katsoo mua silmät suurina ja toteaa et tais lapsivesi tulla. Mitä tää nyt on?! Laskettuun aikaan on vielä kolme vkoa! Ei se tyttö voi vielä tulla. Noin me pähkäiltiin tunnin verran kunnes vettä tuli lisää ja tajuttiin et ehkä se pikkuinen on sit tulossa eikä vaan piruile. Meidän hyvä ystävä tuli hakemaan meidät ja ohjeisti meitä ja rauhoitteli siellä odottelutilassa kun oltiin saavuttu Tyksiin. Parin tunnin tutkimisten jälkeen lääkärit sanoi että mukelo ei synny viel hetkeen, ei välttis vielä yli päivään , joten lähettivät minut kotiin. Tuntui vähän pahalta jättää Essi sinne, koska hänestä näki että olo alkoi käydä tukalaksi. Kotiin pääsin n. Puol 2 yöllä ja nukahdin sohvalle. Kaks tuntia myöhemmin Essi soitti et takasin ja äkkiä. Lapsi syntyy nyt!!! 

Lähdin rikkinäisellä pyörälläni pyöräilee Tyksiin takas pää aivan tyhjänä. Meinasin siin auton alle jäädä, ei toiminut oikein mikään. Saavuin osastolle jossa Essi vaikersi ja oli selvästi tuskissaan. Tämä supistelu, joka kesti sen pari tuntia oli ehdottomasti mulle se hankalin osuus. Essiin sattui enkä osannut auttaa mitenkään. Olo oli todella avuton ja pelokas. Siirryttiin siitä pian johonkin huoneeseen taas ja paikalle saapui kätilö. Vasta kun kätilö sanoi että saa alkaa työntää, mä tajusin että me ollaan synnytyssalissa ja et meidän vauva syntyy pian! 

Ponnistusvaihetta mä en unohda koskaan. Se kesti vain 23min mut mä muistan joka hetken. Tai ainakin luulen niin. Essiin sattui paljon mutta hän kesti kaiken hienosti ja oli uskomaton. Missään vaiheessa hän ei vaipunut epätoivoon vaan puri hammasta ja klo 7.08 näin omilla silmilläni metrin päästä, miten 2870g painava ja 47cm pitkä tyttäreni syntyi maailmaan. Tässä kohtaa ei kyyneleiltä vältytty. Tuo hetki muutti mun maailmani,  ja vaikka yhä, 2,5vkoa myöhemmin mä yhä käsittelen noita tunteita,  mä tiedän et se oli välitöntä rakkautta. Kun leikkasin napanuoran, tunsin pelkoa mutta myös suurta huolenpitoa. Kun sain hänet paitani alle syliin, oli se silkkaa onnenkyyneleitä ja iloa. 

Hän syntyi tosiaan kolme vkoa etuajssa mutta mä koen että hänen ennenaikaisuutensa teki meistä nopeammin paremman isän ja äidin. Me ei todellakaan oltu valmiita sinun tuloosi, rakas tyttäreni. Mutta kiitos että tulit. Sinun syntymäsi ei pelkästään ollut elämäni hienoin hetki vaan sinä lähensit myös minut ja äitisi yhteen. En valehtele, meillä oli aika vaikeaa ja raskasta ennen syntymääsi. Ei tiedetty mitä oikein tehdä kun synnyt ja stressi ja myös hormonit ahdistivat arkeamme. Sinun tulosi maailmaan muistutti taas meille että miksi rakastuimmekaan toisiimme. Miksi yhä rakastamme toisiamme. Miksi vien tuon naisen vihille joku kaunis päivä. 

Nyt kun kirjoitan tätä, nukut sohvalla tai oikeastaan haet unta ,koska syötin sinut juuri. Äiti ei ehtinyt syöttää loppuun asti koska hänellä oli virastoasioita. Tää on nyt toinen kerta syntymäsi jälkeen kun olemme täysin kahdestaan. Mä katson sua kun sä pyörit vieressä hakien unta. Kumman näköä sinussa on enemmän. Äitsi nenä ja kauneus sinulla on ja mun kärsimättömyys ja kova tahto. Toivon että kun luet tätä joku pvä, esim 15vuoden kuluttua kun olet valmis ymmärtämään iskän löpinöitä, olet jo nuori nainen joka tietää miten paljon isä ja äiti sinua rakastaa, miten sinä pelastit varsinkin isäsi sielun. Mitä olet jo nyt, 18pvän ikäisenä opettanut minulle. Toivon ettet koskaan elämässä koe olevasi yksin tai ettet pystyisi puhumaan peloista ja huolistasi meille. Äläkä koskaan ajattele ettet ole tarpeeksi hyvä. Koskaan. Ja muistat ettei kysyminen ole heikkoutta. Noh, ehkä vielä turhaa puhua sen enempää asioista jotka ovat vuosien päässä. Keskitytään nyt tähän hetkeen. 

Keskitytään siihen että nyt taisit nukahtaa siihen viereen. Keskitytään kuinka ihana tuo näky on. Keskitytään ristiäisten järjestämiseen. Keskitytään siihen että sinulla on neljä ihanaa kummia elämässäsi jotka eivät koskaan hylkää sinua. Heille me uskomme sinut jos meille tapajtuisi jotain. Sinulla on iso verkosto ihmisiä ympärilläsi, monta ihanaa naista ja miestä jotka auttavat meitä tarpeen tullen. Sinulla on rakastavat isovanhemmat jotka ovat niin tohkeissaan sinusta. Keskitytään siis näihin asioihin. Rakkauteen ,jota sinun ympärilläsi on. Rakkauteen jota sinä tuot joka päivä. Keskitytään kohta biisiin jonka sinusta kirjoitan ja mahdollisesti esitän ristiäisissäsi, jolloin sinulle annetaan sinun nimesi. Ja se nimi on kaunis, niinkuin sinäkin. Ja hänen nimensähän siis on E...

Cheek. Kyllä, mä kirjoitan tänään postauksen Cheekistä. Minä, joka oon vannoutunut rokin nimeen huutava pitkätukka ja aion kirjoittaa Cheekistä. Ja en siis aio haukkua häntä. 

Cheek veti eilen, 23.8.2014 Helsingin Olympiastadionin about täyteen ja tänään sama toistuu uusiks. Tähän ei ole kait käsittääkseni pystynyt kukaan muu suomalainen artisti, paitsi eilisen tiedon mukaan Mestarit aikoinaan tais yltää yhtenä iltana about samaan. Mutta Cheekki vetääkin kahtena päivänä. Cheek. Suomiräppäri. Suomessa. Vannoutuneessa hevimaassa. Mutta miksi, kysyisi joku muukin kuin minä. Ja millä helvetillä? Noh, mä en ota nyt niinkään kantaa siihen et mikä tän hypen alkuperä ja syy-seuraus suhteet on vaan keskityn kattomaan asiaa näkövinkkelistä, joka voi olla aika sokea tälle. 

Cheekhän tuli joskus jo yli 10vuotta sitten julkisuuteen, muistaakseni "Avaimet mun kiesiin" hitillä. Jo silloin meitä rokkareita etoi tuo "Kokoomus-räppäri". Mitä helvettiä tuo esittää kuin oltais jossain Californias hiekkarannoilla vetämäs timantit korvilla jotain "RichNiggaGangsta" juttua? Me ollaan Suomessa! Sitten mä ainakaan en kuullut Cheekistä juur mittään ennenkuin oisko ollut vuonna 2012 kun tuli tää "Nää on bileet, kaikki sileeks" biisi tms. Sittenhän se lähti. Tuli Vain Elämää, tuli "Timantit on ikuisia" hitti ja sitten Olympiastadion. Cheekistä on tullut parissa vuodessa Suomen menestynein artisti ja myyvin sellainen. 

Mun pitäis rokkimiehenä vastustaa tätä ja kirota se hymypoika alimpaan helvettiin mut miks vitussa? Ai koska se on kaupallinen? Koska se myy? Koska se ei kirjoita itsemurhasta tai pysy nimettömänä nobodyna koska se olis uskottavampaa? Mitä vittua hei?! Se jäbä on tehnyt helvetinmoisen duunin päästääkseen tohon pisteeseen. Se on esiintynyt itsensä biisinsä mukaisesti "Äärirajoille" asti. Takonut rautaa kun se on kuumaa. Jos jengi ostaa, niin mitä vittua jotkut munkin tutut rokkarit 4 life sitä dissaa? Miksi se on pois meiltä pitkätukilta jos kaupallisuus myy? Mikä me ollaan sanomaan onks se sielunsa myynyt kun ei vittuakaan sen musasta ymmärretä eikä haluta.

Häntä syytetään laskelmoinnista, törkeän häpeättömästä hittien tehtailuista ja sisällön puutteesta. Kertokaas mulle mitä sisältöä on esim. Reckless Lovessa? Itseasiassa vitusti vähemmän kuin Cheekissä. Onko Iron Maidenin joka toinen vuos ilmestyvä "Greatest Songs" albumi ja sitä seuraava teemalevy, biisejä vuosilta 1984-1988, mitää muuta kuin kaupallista, törkeää rahastusta? Ei, se on heviä sanoisi joku vanhan liiton hevikukko. SILLÄ EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ!!! Iron Maiden, Mötley Crue, Reckless Love etc ovat aivan yhtä törkeitä ja laskelmoivia rahastuskoneita kuin Cheek. Erona on se että Cheek vetää suomeksi räppiä ja se ei jotain vitun Jouni Hynystä ilahduta. Miestä, jonka musa nyt on suoraan sanoen silkkaa paskaa. Hyvät sanat, mut siihen se jää.

Cheek teki eilen ja viel tänään historiaa meidän maassamme. Sitten hän jää keikkatauolle. Suotakoon se hänelle. Ajelkoon kalliilla autolla Kampin edustaa jos haluaa. Tuhlaatkoon yhtenä baari-iltana mun vuositulojen verran rahaa. Hän voi tehdä niin ja mä vannon että JOKAINEN muukin, joka pystyisi siihen, tekisi saman. Jokainen vitun true-hevari tai true-räppäri tekisi tuon saman. 

Palaan vielä tuohon että häntä syytetään täsmähittien tekemisistä. Mitä vittua sitten? Jos ne toimii, ne toimii. Useimmat bändit esim. haluaisi osata tehdä täsmähitin, mutta yrittävät liikaa olla originelleja. Ja kun otetaan huomioon et kaikki on about tehty jo musiikin rintamalla, niin tuo originaalius voidaan heittää kakkulan kaivoon. Mä pidän paljon enemmän hyvän täsmähitin tehneestä rokkibändistä kuin wannabe-progeilijoista jotka tykittää 15min biisin sooloja ja teknistä osaamista hetki toisensa perään ilman että biisistä jää mitään päähän. Osais edes tehdä hyvän laulumelodian mut ei. Ollaan niin liian hyviä tekemään mitään mistä mainstream vois tykätä. Mainstream = suurin osa, joten ei suurin osa voi aina olla väärässä. Me aidon musiikin perään huutajat olemme usein vain vitun väsyneitä mulkkuja, jotka lesoilemme perustasoa ylemmällä tiedolla musiikista ja siitä mikä on hyvää. Älkäämme olko juntteja. Antaa kukkien kukkia. Ei se joka kuuntelee sitä mitä kaikki muutkin, tarkoita et se on tyhmä. Siihen on syynsä miksi Cheek iskee ihmisiin. Se iski kultakaivoon. Voi kunpa minäkin joskus iskisin siihen ja kymmenet tuhannet laulais mun biisiäni mun kanssa. 

Cheek on onnittelunsa ansainnut. Timantit ei ehkä ole ikuisia kylläkään, mut jos niillä voit vielä hetkenkin verran kääriä eläkesäästöjäsi, tee se. Sillä aikaa minä ja monet muut rokkarit grindaamme pubeissa vetämässä aitoa musiikkia muutamalle kymmenelle ihmisille. Älkää käsittäkö väärin, se on upeaa sekin. Kunhan muistaisimme joskus olla niin älymystöä myös muuta musiikkia ja sen kuluttajia kohtaan kuin olemme toisillemme. 

Moi vaan höpönassut taas! Henkka-setä täällä, nyt kolmatta kertaa kirjoittelee tätä blogiaan. Oon päässyt jo hieman jyvälle tän homman kanssa. Ainahan oon tykännyt kirjoittaa kuten jo aiemmin mainitsinkin, mutta tää blogi-juttu on uutta mulle. Tähän mennessä oon kirjoittanut perusasioista elämässäni, mitä teen työkseni, musiikki-intohimostani ja meinasin tällä kertaa kertoa asiasta, joka on tällä hetkellä elämäni suurin asia. Ja tulee olemaankin. Minusta tulee isä syys-lokakuun vaihteessa. Laskettu aika on 30.9. Joten sitten korvat hörölle kaikki Some-äidit ja miksei isitkin! Palataan hieman ajassa taaksepäin...

Mun ja Essin, mun avovaimoni ja tulevan lapseni äidin suhde alkoi juhannuksen tienoilla v.2011. Essi oli eronnut muutamia kuukausia aiemmin exästään ja itse vetelin ns. Tuuliajolla. Olin mä töissä jne mutta varsinainen suunta puuttus. Viikonloput oli tarkoitettu dokausta ja yökerhoelämistä varten. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta tyhjiöhän siinä oli. Mä ja Essi oltiin oltu ihastuneita toisiimme jonkin aikaa ja parin treffie  kautta homma lähti liikkeelle. Essissä mua viehätti hänen kauneus, kiltteys ja naapurintyttömäisyys. Essiä tais kiinnostaa mun rokkihenkinen renttumaisuus, itsevarmuus ja ehkä tietynlainen sisäinen herkkyys. Kiltti tyttö vs paha poika-kuvio. Homma eteni seurusteluksi, vuoden päästä yhteenmuutoksi ja n.vuosi sitten otettiin lapsi ekaa kertaa todella puheeksi. 

Tosissaan lasta me alettiin yrittää 2013 vuoden lopulla ja ei siinä kuin muutama kuukausi mennyt kun koitti 4.2.2014 ja Essi ilmoitti mulle et nyt mennään. Muistan aina tuon pvän, koska olin rättiväsynyt 13h työpvästä ja koska oli ystäväni Jarin syntymäpäivä.  Siinä sitä sit hämmästeltiin ja oltiin et mitäs nyt tehään. Noh, tätähän me oltiin toivottu. Me haluttiin perustaa perhe ja nyt meillä on semmoinen tulossa kovaa vauhtia.  

Haluttiin selvittää sukupuoli kun se on mahdollista ja vaikka ultraääni-yksikössä meni sähkötkin, niin 30min ylimääräisen venaamisen jälkeen saimme kuulla ilouutisen: Se on tyttö! Nyt ollaan tässä osteltu pikkuhiljaa vaatteita, pohdittu lapsen nimeä ja kummeja ja molemmista noista alkaa olla päätökset tehtynä. Vaunut ostettiin viime vkolla ja huomenns tulee pinnasängyt jne. Essi alkaa olla jo innoissaan koska kämppä alkaa olla valmis tyttöä varten mutta myös malttamaton koska olo alkaa olla semisti tukala. Voisinpa auttaa vielä jotenkin enemmän. Kait mä autan parhaiten tekemällä mitä pyydetään ja muuten pysymällä pois jaloista;) 

Kyllähän mä alan itsekin jo olla paineessa ja vaikka mulle miehenä tän onkin ollut vaikeempaa muuttua konkreettiseksi, on se semmoiseksi muuttunut. Silti luulen et musta tulee isä vasta siinä kohtaa kun näen mun tyttären. Luulen et se on vähän sama jokaisella miehellä. Ei me oikein ymmärrettä täysin tätä ennenkuin se on meidän edessä ja tajutaan että "Siinä se nyt on, mun lihaa ja verta. Minun lapsi. Ihmisen alku jonka vasta nyt näen, mutta jota jo nyt heti rakastan. Jonka vuoksi kaiken teen paremmaksi". Ite oon tän tulevan lapsen vuoksi alkanut ajatella itseäni myös paljon enemmän, omaa terveyttäni jne. Tuo ihminen kuitenkin tarvitsee mua ja mä haluan toimia myös roolimallina. Vanhemmmuus kun ei ole vain sitä ettävsyötetään ja vaihdetaan vaipat. Se on kokonaisvaltaista ja hallitsevaa. Se ottaa paljon mutta uskon että tyttäreni pieni hymy myös palkitsee valtavasti. Odotan synnytystä ja sitä tunnekuohua mikä siitä seuraa. Mä näen itseni tulevan illalla kotiin just joku pitsa kainalossa, tiedostaen et lapseni on syntynyt mut silti tiedostamatta mitään. Syön pitsaa, otan konjakkilasin tai pari ja kävelen koko yön ympyrää. Olen kuullut siitä tunteesta miten sitä ei voi selittää ja odotan että pääsen itse kokemaan tuon. 

Mä mietin miltä mun tytär näyttää. Kummalta saa luonteensa. Toivoisin että perii Essiltä kiltteyden, vastuuntunnon ja periaatteessa kaiken mutta yks nöyrä pyyntö mulla olis; Toivon että hän perisi minulta vahvan luonteen ja kiinnostuksen taiteenlajeihin kuten musiikkiin, filosofiaan ja jne. Mä tiedän että musta tulee hyvä isä, tulen kasvamaan lapseni myötä aimo harppauksen. Essistä tulee loistava äiti. Kunhan mä ja Essi myös kuistetaan jatkossa miksi me alunperin rakastuttiin ja muistutetaan siitä toisiamme, niin me pärjätään kyllä. Meillä ei upea tukiverkosto ympärillä, Essin ja mun perheet, meidän ystävät ja toisemme. Uskon että rakastan Essiä 6vkon kuluttua enemmän kuin koskaan. Sen avulla me myös selvitään tulevista haasteista. Musta on myös aivsn mahtavaa olla nähnyt miten Essin porukat, ensikertalais-isovanhemmat ja enot ovat tässä mukana. He ovat semmoista hiljaista sorttia jotka näyttävät tunteensa hillitysti mutta muistan aina myös heidän ilmeensä kun kerrottiin uutinen; Essin äidin hymy oli haljeta ilosta ja isä myhäili hillitysti mutta hänestä näkyi myös ylpeys kun hän totesi "Jahas, konjakkia sitten pöytään." Siksi musta on upeeta kuulua heidän perheesensä. He ovat vastaanottavaisia ja hyviä ihmisiä, heiltä mä saan semmoista tietynlaista arvokuutta ja uskallan heihin tuoda semmoista rosoisuutta mukaan. 

Tämmöistä tällä kertaa, ensi kerralla ajattelin jutella mun leffafriikkeydestäni, mut sen jälkeen en enää etukäteen päätä aiheita mitä kirjoitan tänne vaan meen enemmän fiilispohjalta. Kirjoitan mistä tuntuukin. Ps. Tänään on mun synttärit joten teilläkin oli hyvä päivä. C U!