Moi vaan höpönassut taas! Henkka-setä täällä, nyt kolmatta kertaa kirjoittelee tätä blogiaan. Oon päässyt jo hieman jyvälle tän homman kanssa. Ainahan oon tykännyt kirjoittaa kuten jo aiemmin mainitsinkin, mutta tää blogi-juttu on uutta mulle. Tähän mennessä oon kirjoittanut perusasioista elämässäni, mitä teen työkseni, musiikki-intohimostani ja meinasin tällä kertaa kertoa asiasta, joka on tällä hetkellä elämäni suurin asia. Ja tulee olemaankin. Minusta tulee isä syys-lokakuun vaihteessa. Laskettu aika on 30.9. Joten sitten korvat hörölle kaikki Some-äidit ja miksei isitkin! Palataan hieman ajassa taaksepäin...

Mun ja Essin, mun avovaimoni ja tulevan lapseni äidin suhde alkoi juhannuksen tienoilla v.2011. Essi oli eronnut muutamia kuukausia aiemmin exästään ja itse vetelin ns. Tuuliajolla. Olin mä töissä jne mutta varsinainen suunta puuttus. Viikonloput oli tarkoitettu dokausta ja yökerhoelämistä varten. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta tyhjiöhän siinä oli. Mä ja Essi oltiin oltu ihastuneita toisiimme jonkin aikaa ja parin treffie  kautta homma lähti liikkeelle. Essissä mua viehätti hänen kauneus, kiltteys ja naapurintyttömäisyys. Essiä tais kiinnostaa mun rokkihenkinen renttumaisuus, itsevarmuus ja ehkä tietynlainen sisäinen herkkyys. Kiltti tyttö vs paha poika-kuvio. Homma eteni seurusteluksi, vuoden päästä yhteenmuutoksi ja n.vuosi sitten otettiin lapsi ekaa kertaa todella puheeksi. 

Tosissaan lasta me alettiin yrittää 2013 vuoden lopulla ja ei siinä kuin muutama kuukausi mennyt kun koitti 4.2.2014 ja Essi ilmoitti mulle et nyt mennään. Muistan aina tuon pvän, koska olin rättiväsynyt 13h työpvästä ja koska oli ystäväni Jarin syntymäpäivä.  Siinä sitä sit hämmästeltiin ja oltiin et mitäs nyt tehään. Noh, tätähän me oltiin toivottu. Me haluttiin perustaa perhe ja nyt meillä on semmoinen tulossa kovaa vauhtia.  

Haluttiin selvittää sukupuoli kun se on mahdollista ja vaikka ultraääni-yksikössä meni sähkötkin, niin 30min ylimääräisen venaamisen jälkeen saimme kuulla ilouutisen: Se on tyttö! Nyt ollaan tässä osteltu pikkuhiljaa vaatteita, pohdittu lapsen nimeä ja kummeja ja molemmista noista alkaa olla päätökset tehtynä. Vaunut ostettiin viime vkolla ja huomenns tulee pinnasängyt jne. Essi alkaa olla jo innoissaan koska kämppä alkaa olla valmis tyttöä varten mutta myös malttamaton koska olo alkaa olla semisti tukala. Voisinpa auttaa vielä jotenkin enemmän. Kait mä autan parhaiten tekemällä mitä pyydetään ja muuten pysymällä pois jaloista;) 

Kyllähän mä alan itsekin jo olla paineessa ja vaikka mulle miehenä tän onkin ollut vaikeempaa muuttua konkreettiseksi, on se semmoiseksi muuttunut. Silti luulen et musta tulee isä vasta siinä kohtaa kun näen mun tyttären. Luulen et se on vähän sama jokaisella miehellä. Ei me oikein ymmärrettä täysin tätä ennenkuin se on meidän edessä ja tajutaan että "Siinä se nyt on, mun lihaa ja verta. Minun lapsi. Ihmisen alku jonka vasta nyt näen, mutta jota jo nyt heti rakastan. Jonka vuoksi kaiken teen paremmaksi". Ite oon tän tulevan lapsen vuoksi alkanut ajatella itseäni myös paljon enemmän, omaa terveyttäni jne. Tuo ihminen kuitenkin tarvitsee mua ja mä haluan toimia myös roolimallina. Vanhemmmuus kun ei ole vain sitä ettävsyötetään ja vaihdetaan vaipat. Se on kokonaisvaltaista ja hallitsevaa. Se ottaa paljon mutta uskon että tyttäreni pieni hymy myös palkitsee valtavasti. Odotan synnytystä ja sitä tunnekuohua mikä siitä seuraa. Mä näen itseni tulevan illalla kotiin just joku pitsa kainalossa, tiedostaen et lapseni on syntynyt mut silti tiedostamatta mitään. Syön pitsaa, otan konjakkilasin tai pari ja kävelen koko yön ympyrää. Olen kuullut siitä tunteesta miten sitä ei voi selittää ja odotan että pääsen itse kokemaan tuon. 

Mä mietin miltä mun tytär näyttää. Kummalta saa luonteensa. Toivoisin että perii Essiltä kiltteyden, vastuuntunnon ja periaatteessa kaiken mutta yks nöyrä pyyntö mulla olis; Toivon että hän perisi minulta vahvan luonteen ja kiinnostuksen taiteenlajeihin kuten musiikkiin, filosofiaan ja jne. Mä tiedän että musta tulee hyvä isä, tulen kasvamaan lapseni myötä aimo harppauksen. Essistä tulee loistava äiti. Kunhan mä ja Essi myös kuistetaan jatkossa miksi me alunperin rakastuttiin ja muistutetaan siitä toisiamme, niin me pärjätään kyllä. Meillä ei upea tukiverkosto ympärillä, Essin ja mun perheet, meidän ystävät ja toisemme. Uskon että rakastan Essiä 6vkon kuluttua enemmän kuin koskaan. Sen avulla me myös selvitään tulevista haasteista. Musta on myös aivsn mahtavaa olla nähnyt miten Essin porukat, ensikertalais-isovanhemmat ja enot ovat tässä mukana. He ovat semmoista hiljaista sorttia jotka näyttävät tunteensa hillitysti mutta muistan aina myös heidän ilmeensä kun kerrottiin uutinen; Essin äidin hymy oli haljeta ilosta ja isä myhäili hillitysti mutta hänestä näkyi myös ylpeys kun hän totesi "Jahas, konjakkia sitten pöytään." Siksi musta on upeeta kuulua heidän perheesensä. He ovat vastaanottavaisia ja hyviä ihmisiä, heiltä mä saan semmoista tietynlaista arvokuutta ja uskallan heihin tuoda semmoista rosoisuutta mukaan. 

Tämmöistä tällä kertaa, ensi kerralla ajattelin jutella mun leffafriikkeydestäni, mut sen jälkeen en enää etukäteen päätä aiheita mitä kirjoitan tänne vaan meen enemmän fiilispohjalta. Kirjoitan mistä tuntuukin. Ps. Tänään on mun synttärit joten teilläkin oli hyvä päivä. C U!