Olen nyt lässyttänyt parit viime kirjoitukset vauvajutuista, joten tällä kertaa meinasin yrittää ottaa jotain kantaa ns.sivistyneempiin asioihin. Tarkalleen ottaen Suomeen ja sen asioista päättäviin elimiin. Täytyy lisätä ennenkuin aloitan lyhyen messuamisen epäkohdista,  tuon esille kuitenkin yhden seikan, joka on hyvä pitää mielessä jos tätä luet: MINÄ EN TODELLAKAAN OLE MITENKÄÄN NÄISTÄ ASIOISTA FAKTATIETOJA SYLKEVÄ YHTEISKUNNAN KRITISOIJA VAAN LÄHINNÄ MUTU-TUNTUMALTA KIRJOITTAVA DUUNARI. Eli jos tuleva teksti ei ole rakentavan kriittistä ja tarpeeksi faktaa tarjoavaa tekstiä, niin voe voe. Tää juntti nyt vähän avautuu vaan.

Suomi on hyvinvointivaltio erilaisten tutkimusten mukaan. Totta on se että Suomessa harva joutuu näkemään oikeasti nälkää, jollei itse ole asioitaan mokannut. Silti tämä yhteiskunta välistä oksettaa minua. Miksi? No syitä on aika monia ja enpä nyt jaksa jokaista syytä alkaa erittelemään ja perustelemaan sen tarkemmin, niin käytän ranskalaisis viivoja apunani. Se on selkeää ja jokainen voi itse niistä lähteä erittelemään tarkemmin juttuja jos haluaa.  Nämä asiat (ainakin) etovat minua Suomenmaassa vuonna 2014:

-Tätä maata pyörittää porvarikapitalistit, jotka rikkovat lakeja oman etunsa vuoksi ja pelkän ahneutensa. 

-Kansanedustajamme ovat joko Kokoomuslaisia juppeja, kultalusikka huoranpenikoita jotka valehtelevat kansalle päin naamaa, nauttivat kohtuuttoman suuria liksoja ja verohelpotuksia. He ovat epäammattimaisia. Kokkareita vastassa meillä on jotsin vitun teko-vihreitä pikkuporvareita ja teko-vasureita, jotka myyvät periaatteitaan halvemmalla kuin Juudas Iskariot. Ja sit meillä on perusuomalaiset, joiden jotkut järkevätkin ajatukset kusee heidän juntit jäsenensä, jotka eivät ilmeisesti tiedä että isänmaallisuus ei tarkoita samaa kuin rasismi. 

- Suomi ulkoistaa kaiken, koska halvempaa on mukavempi maksaa. Samaan aikaa nuoria kehotetaan opiskelmaan ja hankkimaan hyvä työ. On se sit vitun hienoa kun 30vuotias , ittensä ylipäteväksi opiskellut maisteri hakee fattast rahaa koska kehdannut pyytää arvonsa mukaista palkkaa (edes about sinnepäin) ja hänen duuninsa tulee tekee vuokratyöläinen Baltian maista. 

-Työhön hakevan tulee olla nuori, koulutettu ja omata vähintään 5vuoden työkokemus. Tota mikä vika nois kriteereis on paitsi et ne on mahdoton yhtälö? 

-Yritysten laskutus pienenee kokoajan, nimenomaan pienten, yksityisten yritysten.  Tästä seuraa se et työnteko ei kannata pienyrittäjillä. Seuraus: konkurssi, alkoholismi, avioero ja vatsahaava. Isi oli luuseri , tulee lapsien suusta haudalla.

-Haista vittu-kurssit. 9e pvässä tulee liksaa 8tunnin duunista. Kiitti hei! Työllistymismahdollisuus on sama niissä työharjoitteluissa kuin se et Neumann oppis joskus viel oikeasti laulamaan. Mitä vitun motivaatiota ihminen saa kun kuuntelee jonkun yltiöpositiivin hipin vittuilua siitä miten olis kannattanut 16vuotiaana vähän miettiä mitä tekee elämällään?

- Suomen kansa. Koska ilmeisesti me vitun ääliöt äänestämme kerta toisensa jälkeen nuo duunareita halveksivat jupit sinne kärkeen. Ellei kyseessä ole joku salaliitto niis ääntenlaskussa tjtn. Kaikki ihmettelee miksi joku Kokoomus hallitsee, ollaanko me niin tyhmiä sitten et me nähdään jonku vitun Stubbin vaalikampanja ja uskotaan sillä hetkellä mitä se suomenruotsalainenporvari valehtelee ja sitten taas pällistellään kiroten kun vituiksi menee.  

-Kansanäänestysten tulisi olla sitovia, mitä vitun järkeä niissä muuten on? Jengi kerää 50000 nimeä adressiin joilla pyyhitään persettä ja kääritään kermaperse takas torkkupeittoihin. Ei midist, eläkeikä ylös vaan! Kyl te varmaan jaksatte vetää taxirallia eri ravintoloissa ja käydä kerran kuukaudessa työpisteellä morottamas Stubbia. Mä en tiedä pystynkö mä kävelemään 50vuotiaana nykyistä työtäni tehden. Mut vitut siitä, mä tienaan vaan sen 2000e kuussa ja kuuntelen rokkia.

Alkoi mennä jo kiihkoiluks ja asiasisältö meni paahtoamiseksi, joten jätetään tähän tällä kertaa. Mä rakastan maatani mut mä ymmärrän niitä helvetin hyvin, jotka täältä on paremmile vesille lähtenyt toiveenaan oikeasti mahdollisuus itse vaikuttaa maasi asioihin tms hippipaskaa. Kyl muö asiat hyvinkin on, tyttö nukkuu äitinsä kanssa, vaikka tuskin kauan kun pitää ruveta syöttää ja mul nyt toistaseks on töitä ja kyl mul varaa joskus on ottaa ne kuuluisat pari saunaolutta. Jatketaan ens kerralla. Ajattelin käsitellä mun elämääni kuuluvia tai kuuluneita ystäviä ja yhteisiä hetkiä vuosien varrelta.  Peku on homo.